(Alussa yleistä juttua, joka ei paljasta tapahtumia, mutta kylläkin tiettyjä teemoja ja alkuasetelman [joista kaikkein spoileriherkimmät voivat saada näppylöitä]. Lihavoidun "Spoilereita edessäpäin"-merkinnän jälkeen tulee spoilereita, eli juonipaljastuksia, ja ihmettelyä kirjasta kokonaisuutena.)

Dick oli muutamia vuosia sitten mielikirjailijoitani. Sitten menikin muutama vuosi lukematta lainkaan hänen kirjojaan, en tiedä miksi.

Jälleennäkeminen oli erittäin mieluisa yllätys. Neljässä-viidessä vuodessa mun tapa lukea kirjoja on kehittynyt; olen paitsi tullut fiksummaksi, myös herkemmäksi ja psykologinen silmäni on kehittynyt. Olikin mieluisaa palata ns. scifikirjailijan pariin ja huomata, että nyt pidin vielä enemmän Dickin töistä kuin muutama vuosi sitten. Sain Ubikista ihan hitosti enemmän irti jo muutamalla ekalla sivulla kuin pari-kolme vuotta sitten, kun yritin aloittaa sen lukemisen ja jolloin se vaikutti tylsältä. Muutenkin Dick-muistoni suurimmasta osasta hänen kirjoistaan (ehkä Valista ja A Scanner Darklya lukuunottamatta) olivat sellaisia, että ensimmäiset sata sivua menee vähän puurtaen, mutta sitten kolisee.

Nyt Ubik veti saman tien mukaansa. Sen maailma vaikuttaa kiehtovalta ja omituiselta, henkilöt eläviltä ja tuntevilta, ja Dickin ilmaisu on yhtaikaa selkeätä, värikästä ja intensiivistä, älykästä ja herkkää, ahdistavaa ja hillitöntä, ja ehdottoman mukaansatempaavaa. Hänen suurimpia lahjojaan lienee hänen kykynsä tehdä täysin järjenvastaisista ideoista, joita hän monesti mahduttaa yhteen kirjaan useita, kiehtovia ja ajattelemisenarvoisia.

Ubikin lähtökohta: on vuosi 1992 (kirjoittamisajankohtana 23 tulevaisuudessa, mikä on lievästi sanoen liioittelua teknologinen taso huomioiden) ja ihmiskunta on joutunut kohtaamaan täysin uuden maailman. Paitsi että se on levittäytynyt maapallon ulkopuolelle, myös telepatia ja sen sukuiset kyvyt ovat kehittyneet, kuolleita voidaan pitää vähitellen hupenevessa "half-lifessa" (sanaleikki: toisaalta kyseessä on elämän ja kuoleman rajalla oleva tila, jossa olevaan ihmiseen saa yhteyden teknologian avulla; toisaalta kyseessä on suoraan kääntäen puoliintumisaika, eli aika, joka menee aineen hajoamiseen puoleen nykyisestä arvostaan), ja yhteiskunta on järkyttävän kaupallistunut. On mahdollista, ja ilmeisesti yleistä, asua kodissa, jossa kaikki, mukaanlukien ulko-ovi, jääkaappi, kahvinkeitin ja suihku, toimivat kolikoilla (ja tämän lisäksi vielä vuokra).

Telepaatit ja normaalit eivät tule kauhean hyvin toimeen keskenään, ja telepaattien rinnalle evoluutiossa on kehittynyt "inertiaaleja" (inertial), jotka negatoivat telepaattien kyvyt. Glen Runciter johtaa inertiaalien organisaatiota.

Ennen kuin menen spoilereihin ja tuon suurempiin vihjauksiin, lienee syytä sanoa jotakin kirjan pointista, tai siitä, miksi kenenkään tulisi tai ei tulisi lukea tätä. Minua ei (pääasiassa) niinkään kiinnosta kirjoissa niiden juonet, kuin tapa, jolla ne on kirjoitettu, niiden henkilöt, ja niiden käsittelemät teemat. Juoni saa jäädä sivuseikaksi, mutta hyvä sellainen on tietysti plussaa.

Dickin tyyli on yksi syy. Hänen tekstiään on nautinto lukea, kuten jo edellä ehdin hehkuttaa. Kirjan tunnelma on paikoin hillitön, paikoin koskettava ja useimmiten täysin vainoharhainen.

Samoin hänen henkilöhahmonsa ovat kiehtovia; Ubikista tulee sellainen olo, että kirjoittaja rakastaa ihmisiä vikoineen kaikkineen, ja suhtautuu heihin herkästi. Plussana Ubik ei anna kuvaa, että vain valkoinen mies on hyvä, tavallinen ja kunnioitettava. Vaikka Ubikin keskushenkilöt ovat kaikki miehiä, minulle ei silti jäänyt kuvaa, että Dick ei arvostaisi naisia tai että hän luokittelisi naiset vain tietyntyyppisiksi ihmisiksi. Naiset ovat osa hänen henkilögalleriaansa ja tuntuvat eläviltä, toimivilta ihmisiltä.

Ubikin teemat ovat Dickille tyypillisiä: ihmisyys, ihmiselämä, todellisuus, havaintojemme luotettavuus. Tässä inhimillisyys asettuu vasten ainakin kaupallisuutta ja kaaosta, elämän välttämätöntä loppua.

En todellakaan väitä ymmärtäneeni kirjasta kaikkea. Se näet on varsin hämärä ja ajatuksiltaan vaikea, mutta silti nopealukuinen ja mukaansatempaava parisataasivuinen opus. Tapahtumat ovat omituisia, teemoja ehkä selventäisivät muutamat latinaksi tulevat lainaukset (jos ymmärtäisi latinaa), ja eritoten tunnetilat ovat haastavia. Paitsi että välillä on vaikeata päättää, pitäisikö nauraa vai ahdistua, henkilöiden kokemukset ovat vähintäänkin omituisia, ja vaikka Dick kuvailee niitä erittäin hyvin, ne ovat niin vieraita, että niistä on vaikeata saada kiinni.

Osa lukijoista voi ahdistua tuollaisesta epämääräisyydestä. Itse en kirjaa lukiessa oikein tiennyt, mitä ajatella, mutta sen jälkimaku on ollut viipyillyt (ja ehkä sen puoliintumisaika on 10 000 vuotta, kuten Kekkosen) erinomaisena. Se on kuin jostakin toisesta todellisuudesta, enkä oikein tiedä, miten sitä tulisi kuvailla. Jollakin nettisivuilla sanottiin, että huumevieroituksen oireet tuntuvat samankaltaisilta (mistä Dickillä oli takuulla kokemusta).

Muistelen pitäneeni Dickistä jo silloin parikymppisenä siksi, että hän kirjoittaa lyhyesti, mutta tiiviisti ja ajatuksella. Hänen kirjansa lukee nopeasti ja ne ovat erittäin inspiroivia, ja ne vievät mukaansa ajatuksiin, joista ei oikein tiedä, ovatko ne mielekkäitä vai turhia; ne ovat vaikeita eivätkä aliarvioi lukijaa, mutta silti niitä on helppo lähestyä, niihin on helppo jäädä koukkuun ja niistä voi nauttia, vaikkei ymmärtäisikään, mitä on apperseptio. Ne kutsuvat kirjoittamaan itsekin, ja kokeilemaan mitä kummallisimpia scifi-idiksiäänkin. Tärkeintä kun Dickille ei ole konkreettisten ideoiden uskottavuus (mikä hiton yhteiskunta muka rappioituisi niin pitkälle, että ULKO-OVI toimisi kolikolla?), vaan se, että ne viittaavat joihinkin muihin ideoihin. Jollakin omituisella tavalla Dickin teknologiset innovaatiot ovat metaforia. Joku minua sivistyneempi voisi tietää, onko kyseessä allegoria vai mikä.

Siinä on minusta jo tarpeeksi syitä lukea Ubik. Varoituksen sana kuitenkin: kirja on hyvin omituinen, ja jos Dick kuulostaa lupaavalta, mutta omat lukutottumuksesi ovat vähän realistisempien romaanien parista, kannattaa aloittaa jostakin muusta; koskettava, hillitön ja häiritsevä huumekuvaus Hämärän vartija (A Scanner Darkly) ja vaihtoehtohistorian merkkiteos Oraakkelin kirja (The Man in the High Castle) ovat vähän "tavallisempia".





SPOILEREITA EDESSÄPÄIN; lue omalla vastuulla



Ubik on myös sarjaa "kirja, jossa on yllättävä käänne". Itse asiassa niitä on useita. Osin minua häiritsi se, että tietyt jutut alkuasetelmassa, jotka eritoten kiehtoivat ja/tai hauskuuttivat minua, kuten koko se yhteiskunnallinen kokonaisuus, joihin viitattiin alussa, jäivät pois kirjan edetessä ja päähenkilöt joutuivat regressoituvaan todellisuuteen. Ei enää Hollisia, ei telepaatteja, ei maksullisia ulko-ovia, ei Yhteiskuntaa -- vain päähenkilöiden omituiseksi muuttunut elämä ja Suuri Arvoitus Siitä Mitä Hittoa Tapahtuu. On kuin kirjan alun eräät elementit olisivat olleet vain yksittäisiä satiiripiikkejä, tunnelman tai ajatusten herättäjiä tai temaattisesti tärkeitä elementtejä tai tulkinta-avaimia.

Olin aluksi vähän pettynyt kirjan saamaan käänteeseen: lähes kaikki, mitä siltä odotin, yhtäkkiä pyyhkäistäänkin pois! Samoin se, että kirjan alun tunnelmallinen, herkkä ja kiehtova kerronta vaihtuikin eräänlaiseksi dekkariksi. Tärkeimmäksi kysymykseksi tuntui muuttuvan ratkaistavissa oleva arvoitus ("Mitä meille tapahtuu?"), ei jokin inhimillinen asia. Tämän takia Ubikin ensilukeminen oli vähän ristiriitainen kokemus; niin minulle käy usein, kun jokin antaa odottaa jotakin muuta kuin mitä on. Toisaalta olin pettynyt, että en saanutkaan kaikkea mitä odotin, mutta toisaalta se, mitä todella sain, oli itsessään -- hämmentävää.

Käytän sanaa 'hämmentävä' aivan liian usein, niin, että sen todellinen merkitys meinaa kadota, mutta Ubik todella oli sitä. Se hämmensi ajatuksia ja jätti vaikutelmat maailmasta ja lukukokemuksesta vinksalleen ja epäjärjestykseen, mikä on hyvä juttu, koska pelkäsin, että se lopuksi selittäisi kaiken ja olo olisi kuin dekkarin jälkeen. Ubik saavutti vaikutuksensa huipun vasta loputtuaan, jäädessään kummittelemaan mieleeni. Mietin jopa sen lukemista välittömästi uudelleen, mitä en ole koskaan tehnyt romaanien kanssa.

Tässä muutamia kysymyksiä, joita haluaisin pohtia joko seuraavalla lukukerralla tai jonkun toisen kirjan lukeneen kanssa:
- Mikä sai Dickin kirjoittamaan tämän kirjan? Mitkä ovat sen keskeiset teemat, mitä Dick haluaa sanoa sillä?
- Mitä Dick ajoi takaa itse Ubikilla? Ajatus spraypurkkiin pakatusta, kornisti mainostetusta eksistenssinsäilyttäjästä on hillitön, mutta mitä muuta se on?
- Oliko Pat Conleylla mitään osuutta mihinkään?
- Viimeinen luku oli aika hämärä. Mitä Joe Chipille oikein tapahtui, mitä Runciterille?
- Onko kirja eksistentiaalista kauhua (niin kuin Time kuvasi) vai onko se pikemminkin levoton ja häiritsevä komedia? Millaisia lukukokemuksia muilla on ollut?